KALIBUN VANHUSKLINIKKA

 

UUSI IHMEELLINEN MENESTYSTARINA

Kaikki rakastavat menestystarinoita ja tässä on menestystarina vailla vertaa. On eri asia saavuttaa tavoite kun rahoitus on vapaasti saatavilla, kuin jos täytyy huolehtia jokaisesta sentistäkin. Teillä, jotka olette USKOLLISESTI tukeneet Kalibun työtä Out of African kautta, niin kuin monet ovat tehneetkin vuosien ajan, on sama osuus tässä suuressa menestyksessä, meidän sydämellisten kiitostemme kera. Emme olisi voineet saada tätä aikaan ilman teitä.

Keskellä Afrikan syrjäistä puskaa kilometrien päässä asutuksesta on upea sairaala, klinikka ja vanhuskeskus. Mikä saa ihmisen menemään syrjäiselle ja vihamieliselle seudulle, missä ei ole juoksevaa vettä, sähköä, ei yhtään kauppaa kilometrien päässä? Eikä teitä tai minkäänlaista muutakaan infrastruktuuria. Mikä saa ihmisen rakentamaan sairaalan ja klinikan sellaiseen paikkaan, joka on niin kuiva ja pölyinen, että se voisi lähes olla autiomaa; jossa tavataan usein käärmeitä ihmisten kodeissa ja missä vesi on kallisarvoisempaa kuin kulta? Mikä saa miehen tai naisen etsimään tällaisia elämän epätavallisuuksia ja koettamaan tuoda vastauksia ja ratkaisuja vihamielisyyden keskelle? Uskon, että se on todellinen rakkaus: Jeesuksen kaltainen rakkaus, joka tunkeutuu Hengen syvyyksiin, eikä humanistinen lihallinen rakkaus, joka vallitsee 2000-luvulla, ja jossa niin usein on kyse ainoastaan rahasta.

Osa Kalibu-Akatemian mottoa on ”NOSTAA UUSI JOHTAJIEN SUKUPOLVI…” Tulevaisuuden johtajat täytyy kouluttaa, ja osa johtajuustaitoja on olla vastuullinen ja kunnioittaa ihmisiä. ”Rikkaat pikku lapsiraukat” joka puolella maailmaa elävät eristäytynyttä ja hemmoteltua elämää, välittäen vain vähän, jos ollenkaan, toisista ihmisistä. Vanhukset ovat tulleet kaikkialla yhteiskunnan syrjäytyneeksi ryhmäksi. Hyvin monille vanhukset ovat taakka, heidät täytyy työntää sivuun ja kuvitella, että heitä ei olisi olemassakaan.

Malawissa ja suuressa osassa Afrikkaa vanhuksia syytetään noidiksi ja velhoiksi, kun heidän puolisonsa kuolee. Heidän lapsensa ja lastenlapsensa hakkaavat ja kohtelevat kaltoin monia. Nuoremmat perheenjäsenet ryöstävät taloudelliset siunaukset, jotka tulisi antaa vanhuksille. Perinteisesti vanhukset olivat osa kyläyhteisöä ja nauttivat oikeudesta tulla ruokituksi ja saada koti ja huolenpitoa kuolemaansa asti. Mutta nuorten ihmisten rynniessä nykyään virran lailla kaupunkeihin maaseudun väestösuhde muuttuu, ja vanhuksista ”on vain harmia”, ja heidät jätetään selviytymään itsekseen.

Koska Afrikassa on Hiv/Aids pandemia, vanhukset kuormittuvat omista lastenlapsistaan ja heidän lapsistaan, koska niin monien vanhemmat ovat kuolleet tähän sairauteen. Vaikeudet, joita useimmat meistä eivät saata edes alkaa käsittämään, ovat jo vanhusten osa. Sen lisäksi, että vanhukset ovat unohdettuja ja kaltoin kohdeltuja, useimmat heistä ovat myös sairaita ja heillä on kaikenlaisia tauteja ja vaivoja. Monet eivät pysty kävelemään ja joutuvat turvautumaan ystävien ja naapureiden apuun jopa vedensaannissa. Monet ovat kertoneet meille, että he eivät edes muista, milloin viimeksi saivat palasen saippuaa peseytymistä varten. Monet heistä eivät pääse sairaalaamme heidän omalla asuinseudullaan, jossa lääkkeet ovat ilmaisia. Tilanne oli vielä vaikeampi ennen klinikkamme avaamista, jolloin vanhusten täytyi yrittää löytää vielä varoja antibiootteihin ja matkaan kaukaisemmille klinikoille.

Muistan, kun huolehdin iäkkäästä äidistäni, joka lopulta kuoli Alzheimerin tautiin. Kuinka rakastin ja paapoin häntä, jopa kun hän oli sairauden takia hyvin agressiivinen ja ilkeä. Tehdäkseni hänen olonsa paremmaksi järjestin hänelle ympärivuorokautisen sairaanhoidon, niin ettei hänen koskaan tarvinnut olla yksin. Sen jälkeen kun hän oli nukkunut pois ja mennyt Herran luo taivaaseen, vein sairaanhoitajat illalliselle ja siunasin heitä taloudellisesti kiitollisena siitä, miten he olivat huolehtineet äidistäni. Illallisen aikana sairaanhoitajat kysyivät, saisivatko he kertoa todistuksia äidistäni huolehtimisesta. Vuorollaan jokainen kiitti minua siitä, että olin osoittanut suurta rakkautta äidilleni ja ollut heille hyvä esimerkki pojasta, joka välittää äidistään. Heidän todistuksensa, joita oli yhteensä 14 liikuttivat minut kyyneliin. Kun menen vanhuskeskukseemme ja näen useimpien vanhusten kauhistuttavan kunnon, ajattelen äitiäni ja tunnen myötätuntoa näitä vanhuksia kohtaan. Jos minulla vain olisi enemmän resursseja…

 

SOSIAALINEN VASTUU

Vanhusten palvelutyö aloitettiin ”kaksiteräisellä hyökkäyksellä”. Päätimme ensiksi mennä saavuttamattomalle alueelle rakentaaksemme sinne sairaalan, klinikan ja vanhustenhoitokeskuksen. Tällainen valtava hanke olisi pitänyt olla vain kuvitelmaa, mutta siitä tuli todellisuutta Jeesuksen rakkauden voiman ja siunatun Pyhän Hengen vaikutuksen takia. Toinen puoli vanhusprojektissa oli vierailla vanhusten luona ja pitää heistä huolta heidän kotikylissään, rakastamalla heitä ja auttamalla heitä nostamalla hieman heidän taakkojaan. Nämä molemmat puolet ovat tulleet todeksi kirjoittaessani tätä.

Pitkien hakemusten, haastattelujen, neuvottelujen ja tutkimusten jälkeen Suomen ulkoministeriö myönsi meille 350 000 euron summan kolmen vuoden ajaksi. Tämä rahasumma piti käyttää tarkasti ulkoministeriön ohjeiden mukaan ja Shekinah/Kalibu/Out of Africa-järjestöä vaadittiin saamaan kokoon 50% tuosta summasta omaa rahoitusta. Tämä oli valtava sitoutuminen ottaen huomioon niukkojen rahojemme laajat tarpeet. Mutta jälleen kerran, jos työ on todella Herrasta, Hän on velvollinen pitämään huolta kaikesta. Tänään olen iloinen kertoessani, että Shekinahin/Kalibun/Out of African osuus on reilusti ylittänyt 50% vaatimuksen niin, että se on ollut lähes 100%, ilman että vastuumme ja sitoumuksemme millään muulla palvelutyön alueella olisivat vähentyneet. Sen sijaan pastorikannatuksemme on itse asiassa tuplaantunut. Vähän saa todellakin paljon aikaan meidän Kaikkivaltiaan Herramme ihmeellisissä käsissä.

Yhtäkkiä meillä oli vapaaehtoisten armeija, joka halusi auttaa projektin hallinnossa. Jokainen tuli luoksemme oman ideansa kanssa siitä, miten asiat pitäisi tehdä, mutta yhdelläkään ei ollut kokemusta siitä, kuinka asiat itse asiassa tehdään Afrikassa. Tästä tuli painajainen numero yksi. Kun vilpittömille kristityille annetaan yhtäkkiä hieman valtaa, koska heidän oletetaan olevan esimerkiksi hallinnoinnin tai kirjanpidon eksperttejä, koko projekti voi helposti syöksyä täystuhoon. Tunteita satutetaan ja ne virtaavat villeinä ja ITSE nousee siellä, missä kukaan ei sitä voisi odottaa. Sisar suloisesta tulee ilkeä ja suojeleva ja veli kaikkein pyhimmästä määräilevä tyranni, kaikki Jeesuksen nimessä. Afrikassa ihmiset ja työntekijät näkevät vain dollarin kuvia. Jokaisen henkilökohtaiset odotukset murskaantuivat pian palasiksi. Potkujen antaminen ihmisille, joilla ei ole muut kuin itsekkäät motiivit, ei ole koskaan mukavaa ja jättää jälkeensä katkeran jäljen.

 

MAAPAINAJAINEN

Chincheressä, missä projekti tuli aloittaa, paikalliset malawilaiset näkivät mahdollisuuden tehdä rahaa heidän maansa, tiiliensä, hiekkansa ja työnsä myymisessä kiskurihinnoin. Neuvotteluista maa-alueesta tuli todellinen PAINAJAINEN. Yksi jos toinenkin ajatteli, että pidättelemällä maan myyntiä he saisivat enemmän rahaa. Lopulta tultiin tilanteeseen, jossa sanoimme lähtevämme pois Chincherestä jollekin muulle seudulle. Paikallinen kansanedustaja ei tehnyt yhtikäs mitään auttaakseen meitä, mutta halusi kaiken tunnustuksen ja kunnian projektista, erityisesti avajaistilaisuudessa sen vihdoin koittaessa. Oli olemassa myös paine sen tosiseikan takia, että Suomen ulkoministeriö vaati tietyn määrän rakentamisesta olevan valmis ensimmäisen vuoden aikana. Kuuteen ensimmäiseen kuukauteen emme olleet saavuttaneet mitään maahan liittyneiden nahinoiden takia. Lopulta kovien neuvottelujen ja kädenväännön jälkeen saimme maan. Mikä voitokas hetki, kun matkustimme paikan päälle Chinchereen yhtenä sunnuntai-aamuna. Teimme kivistä alttarin ja omistimme maan Jumalalle lunastamalla sen ehtoollista viettämällä. Malawin terveysministeriö vaati meiltä lisenssiä voidaksemme aloittaa toimiminnan, mutta saadaksemme tuon tärkeän asiakirjan viranomaiset tahtoivat nähdä rakennukset. Suomen ulkoministeriö halusi nähdä lisenssin, mutta Malawin terveysministeriö taas rakennukset. Mikä pattitilanne!

 

VESI

Vesi oli seuraavaksi suurin elintärkeä asia. Kutsuessamme vedenporaajat paikalle he vain nauroivat meille. ”Ei sillä alueella ole vettä”, he kiekuivat asenteella: ”Sinä pölvästi raukka, tiedätkö todella, mitä olet tekemässä?” Marssimme ympäri maa-aluetta rukoillen ankarasti. Herra ei ollut koskaan pettänyt meitä ennen, eikä Hän aikonut tehdä sitä nytkään. Kuten Mooseksen asettamat vanhimmat, me kävelimme ympäriinsä ja käskimme: ”KUOHU KAIVO.” Johdatimme porausryhmän maapläntin kulmaan ja sanoimme heille: ”PORATKAA TÄSTÄ”. Ryhmällä oli seismografiset taulukkonsa ja sähköiset vempaimensa, jotka näyttivät kaikki kirkuvan ”EI VETTÄ.” Poraajat jankkasivat herkeämättä kunnes kajautin: ”Hei, kuka maksaa tämän? Jos minä tahdon maksaa teille siitä, että poraatte tähän, missä ei ole vettä ja tuhlaan rahani, eikö se ole minun asiani?” He aloittivat poraamisen. Se sujui helposti, sillä maaperä oli hiekkainen ja pehmeä. Kymmenen metrin kohdalla ei ollut vettä. Kahdenkymmenen metrin kohdalla ei vieläkään mitään. He jatkoivat poraamista ja kun he pääsivät 30 metriin, porausryhmän jäsenet kotkottivat kuin kanat.

Tämä oli heidän tapansa ilmaista, että valkoinen mies on kaheli ja tuhlaa rahojansa. He puistelivat kaikki päitänsä ja nauroivat, kunnes yhtäkkiä osuivat kallioon. ”Jatkakaa poraamista,” käskin. ”Muistakaa, minä olen se joka maksan.” Vesi ryöppysi maasta pian kallioon osumisen jälkeen aivan niin kuin Mooseksen päivinä. Voitonhuudot kohosivat ilmaan yhdessä veden kanssa. Jälleen kerran Herra oli todistanut että HÄN on suuri geologi, joka on luonut kaiken maan, ja ainut asia, mitä meidän tarvitsee tehdä, on kuunnella Häntä. Näin saimme veden ja saatoimme alkaa rakentamaan.

 

RAKENTAMINEN

Olen visionääri ja ajattelen aina eteenpäin. Rajalliset rahavarat eivät rajoita minua. Olen todella oppinut ”USKOMAAN HERRAAN.” Piirsin suunnitelman tälle sairaalalle ja klinikalle ja mallinsin sen sitten paikalle, johon ne tuli rakentaa. Kun katsoin rakennusten mallia maassa, se näytti suurelta, mutta olin päättänyt olla tekemättä kompromissia. Jumala tulisi varmasti toteuttamaan sen, kuten Hän oli tehnyt niin monta kertaa aiemmin; ja tuoda tarvittavat rahavarat. Suomen ulkoministeriö ei halunnut käyttää valtavaa summaa rakannuksiin, mutta ilman kunnollisia tiloja, joissa toimia Malawin terveysministeriö ei antaisi meille lisenssiä toimintaan. Tässäpä uusi pattitilanne. Kaikki alkoivat valittamaan projektin koosta, ja kun rahat alkavat olla vähissä ja paine on päällä, kristityistä tulee ilkeitä ja he näyttävät todellisen värinsä. Jatkoimme eteenpäin siitä huolimatta, ja Herra avasi varastonsa ovet. Kuten ennenkin, emme saaneet valtavia yksittäisiä lahjoituksia, vaan uskollisia lahjoituksia teiltä, kun te ihmeellisesti tottelitte Pyhän Hengen kehotuksia. Tiili tiileltä klinikka ja sairaala alkoivat saada muotoa ja niistä tuli SUURET. Näin jälleen kerran saimme suuren voiton. Terveysministeriö antoi meille lisenssin ja pyysi meitä antamaan huoneita heidän käyttöönsä, niin että he voisivat pitää tiloissa neuvolaa, Hiv/Aids-klinikkaa ja raskausvalmennusta. Mikä ihmeellinen voitto, ja kuinka riemuitsimmekaan ollessamme Herran välineitä tuoden tällaisen valon näin hyvin pimeään paikkaan.

 

VIRALLISET AVAJAISET

Vanhukset läheltä ja kaukaa tulivat juhlimaan Herran hyvyyttä Hänen suodessaan nämä suurenmoiset tilat. Virallinen avajaistilaisuus oli suuri tapahtuma, jossa oli paikalla hallituksen ministereitä. Juhlan ohjelmassa annettiin kunnia Herralle, todelliselle Huolenpitäjälle. Opiskelijat Kalibu-Akatemiasta palvoivat Jumalaa ja tanssivat heidän riemuitessaan vanhusten puolesta. Klinikka oli valtava aikaansaannos, ja kaikki olivat aivan innoissaan. Rakennus omistettiin Herralle. Sadoille vanhuksille tarjottiin suurenmoinen ateria, ja jokaiselle annettiin mukaan kotiin vietäväksi korillinen peruselintarpeita. Todellakin, ne jotka asuvat pimeydessä, olivat nähneet valon Jeesuksen rakkaudessa. Vihkimisjuhla muistutti minua siitä, kuinka Daavid oli tanssinut liitonarkin edessä ja lähettänyt Israelin kansan kotiin leivän, lihanpalan ja juomaleilin kanssa. Mikä voitokas päivä se olikaan, kun kaikki riemuitsivat tämän ihmeellisen projektin ensimmäisen vaiheen päättymisestä.

 

KALIBUN VANHUSKLINIKKA – AINOA LAATUAAN

Vanhusprojektin koordinaattori Malawissa alkoi yhtäkkiä saamaan kutsuja puhumaan erilaisissa hallituksen, kansalaisjärjestöjen ja YK:n järjestämissä konferensseissa. Tuli täysin selväksi, että tämä vanhuskeskus on ainoa laatuaan yksitoista eteläisen Afrikan maata kattavan SADECin alueella, ja ehkäpä koko Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Tämä ei ole huono saavutus, ja keskus on aloittanut uuden trendin koskien sitä, mitä vanhuksista ajatellaan. Toivottavasti tämä johtaa käytännön tekoihin, niin että vastaavanlaisia keskuksia syntyisi SADEC-alueelle ja sen ulkopuolellekin. Klinikka on ALUEENSA HALLITSEVA yksikkö pimeyden keskellä. Tämä tarkoittaa sitä, että perustamme Herran ”voimanpesän” keskelle alueen hallitsevaa pimeyttä. Valo loistaa nyt tuossa pimeydessä ja työntää pois Saatanaa ja hänen joukkojansa. Tämä ei ole vain yksi sairaala ja klinikka toisten joukossa vaan turvapaikka, jossa tarjotaan tukea ja rakkautta vanhemmalle väestölle, joka on lähes luopunut toivosta. Olemme tuoneet suuren toivon epätoivon keskelle. Tämä sairaala/klinikka vetää monia ihmisiä puoleensa pidemmänkin matkan takaa. Se on majakka vaarallisessa ja unohdetussa paikassa, ja ihmiset näkevät ensimmäistä kertaa Kristuksen todellisen rakkauden ilmentämistä. Nyt on ilmeistä, miksi laitoksesta piti tulla niin suuri. Muutama huone ei olisi tehnyt vaikutusta viranomaisiin, alueen johtajiin tai ihmisiin.

Klinikkarakennus päädystä kuvattuna

Klinikkarakennus päädystä kuvattuna

OPISKELIJOIDEN TUKI

Kalibu-Akatemian opiskelijat ovat kiinteästi mukana näyn toteutuksessa, pitäen liekin palamassa tässä projektissa. Joka viikko Akatemian lauantai-illan hengellisessä tilaisuudessa opiskelijat keräävät rahalahjan, joka annetaan kokonaan sairaalalle ja klinikalle. Tämän rahalahjan opiskelijat antavat omista taskurahoistaan. Ketään ei painosteta antamiseen millään tavoin. Tällä rahalla pystymme hankkimaan tarpeellisia lääkkeitä vanhuksille. Mikä hieno todistus Kristuksen rakkaudesta ja uhrista tästä on tullutkaan. Opiskelijat eivät anna ainoastaan heille tärkeitä taskurahoja joka viikko, vaan myös joka sunnuntai opiskelijaryhmä menee tapaamaan näitä vanhuksia heidän koteihinsa. He ottavat mukaansa lounaspaketin, jonka he antavat vanhuksille, joiden kanssa he istuvat ja juttelevat heidän kipujaan ja taakkojaan kuunnellen. Oppilaat myös jakavat heille uskostaan sekä rukoilevat heidän puolestaan. Herra on tehnyt joitain ihmeellisiä asioita opiskelijoiden tekemän vanhusten palvelutyön kautta.

 

TULEVA NÄKY

Sairaala ja klinikka ovat vain alkua kasvavalle näylle. Projektin seuraava vaihe on rakentaa kunnollinen leikkaussali, jossa pystytään tekemään pienempiä leikkauksia. Meillä on jo ambulanssi jolla voimme tuoda potilaita klinikalle. Meillä on tarvittavat tilat olemassa leikkausten tekemiseen. Tarvitsemme vain leikkaussaliin vaadittavat laitteet, sekä jatkuvaa tukeasi mahdollistaaksemme tämän. Meidän tarvitsee myös rakentaa talo lääkärille ja kaksi taloa sairaanhoitajille tehdäksemme koko leikkaussali-projektin mahdolliseksi.

Voisitko harkita olla mukana kanssamme tässä seikkailussa? Minkä vaikutuksen sairaala onkaan tehnyt koko alueeseen! Vanhukset jakavat avoimesti, kuinka Jeesus on draamaattisesti muuttanut heidän elämänsä ja kuinka sekä henkilökunnan että opiskelijoiden rakkaus on tuntunut siltä kuin itse Jeesus olisi tullut vierailulle heidän luokseen.

- Michael Howard

Jos tahdot tukea tätä projektia, löydät ohjeet siihen tältä sivulta.